30.1.2016

Vauhdikas valmennus.



Olimme tänään seuran järjestämässä estevalmennuksessa Vironmäen ponitallilla. Alku oli jo yhtä suurta katastrofia kun maneesin katolta putosi lunta, ja kaikki hevoset säikkyivät tätä. Tämän johdosta myös yksi kulma oli hurjan pelottava.

Teemana oli tällä kertaa kääntäminen, ja laukan vaihto esteellä. Aloitimme aluksi menemällä käynnissä puolikasta maneesia ympäri niin että kulmissa taivutettiin mahdollisimman paljon. Tämän tarkoituksena oli saada hevoset rennoiksi. Fiia alkuin vastusteli tuntumaa tosi paljon, mutta pohkeella, ja oikeaan aikaan myötäämisellä sain sen suht tasaiseksi. Tehtiin sama harjoitus myös laukassa ja ravissa.

Tämän jälkeen siirryttiin menemään toisessa päädyssä ympyrän kaarella olevaa kahta kavalettia, joiden väliin piti saada kolme laukkaa. Fiia ampaisi ensimmäisen kavaletin jälkeen hirveää kiitoa, leuat ristissä kuin virtahevolla, eikä mitkään pidätteet menneet läpi. Jouduin pysäyttämään sen maneesin seinään vasten. Osasin kyllä odottaa tätä, kun edellisestä hyppykerrasta on taas aikaa. Seuraava kerta meni jo paljon paremmin.

Otimme sen jälkeen mukaan myös pystyn ja okserin. Kaikkien muiden, paitsi okserin päällä piti vaihtaa laukka ja jatkaa toiseen suuntaan. Saimme muutamia hyviäkin hyppyjä, vaikka meno muuten tuntui yhdeltä suurelta kaaokselta. Tehtävät olivat kyllä oikein kivoja, ja hyödyllisiä. Sain yhden videonkin valmennuksesta, enkä jaksanut alkaa rajaamaan siitä niitä parhaita paloja, joten saatte nyt nähdä meidän kohelluksen kokonaisuudessaan :D

Tarkoitus olisi päästä alkuviikosta jo uudestaan maneesille, mikäli vain saan apukäsiä mukaan.


29.1.2016

Uusi ulkoasu.

Sain tänään uuden ulkoasun blogiin, ja oli pakko tulla heti päivittelemään tänne. Mitäs pidätte?  Itse ole  ainakin erittäin tyytyväinen, ja sopiihan tämä meidän väreihinkin.

Treeniolosuhteet on taas muuttuneet aivan päin vastaisiksi kun mitä esimerkiksi viime viikolla oli. Kaikki paikat tuppaa olemaan ihan jäässä, ja hyvä kun meinaa pystyssä pysyä.  Fiialla on onneksi hyvät hokit, eikä jäätikkö näytä hidastavan sen menoa. Ollaan taas pikku hiljaa alettu pääsemään treenaamisen makuun, ja tänään meillä oli pitkästä aikaa koulutunti.

Sain sunnuntaina tilaamani kukkahackamoren, jonka sitten otinkin heti tunnille käyttöön. Mentiin pääasiassa käyntiä ja keskityttiin siihen että hevosen saa myötäämään ja käyttämään takapäätään. Fiia alkuun taas mennä viipotti hirveetä kyytiä,  ja jouduinkin välissä vähän ravailemaan jotta se taas rauhoittui. Menimme pääasiassa ympyröitä ja kahdeksikkoa. Lopussa otettiin muutamia ravi-laukka siirtymisiä, joissa huomasin että olen taas alkanut könöttämään etukenossa,  ja tämähän vaikuttaa heti kaikkiin siirtymisiinkin.

Fiia toimi tuolla hackamorella ihan hyvin, mitä nyt alkuun yritti jäädä roikkumaan ohjaa vasten. Hevonen tulee jotenkin paljon rehellisemmin avuille ilman kuolaimia.  Emme kuitenkaan kokonaan ole vaihtamassa kuolaimettomiin, koska esteillä sitä jarrua tarviikin sitten jo enemmän.

Huomenna meillä olisi seuran estevalmennus, ja odotankin sitä jo innolla. Kiva päästä pitkästä aikaa hyppäämään. :)

25.1.2016

Irtojuoksutusta ja paljon kuvia.

Viime viikko meni omalta osaltani vähän sairastellessa enkä ollut ratsastuskunnossa. Olimme sopineet että tuttuni tulee kuvaamaan Fiiaa Sunnuntaina, ja tarkoituksena oli ottaa ratsastuskuvia. Suunnitelmat  nyt kuitenkin muuttuui kun en uskaltanut vielä hevosen selkään. Päätin sitten irtojuoksuttaa Fiiaa, saisipa siitäkin touhusta kivoja kuvia muistoksi.

Menin tallille jo puolen päivän jälkeen, sillä meillä oli kengitys kolmen aikaa. Kuvaukset piti siis saada hoidettua sitä ennen. Tulin taas päiväheinä aikaan tallille, joten Fiia sai syödä heiniään karsinassa ennen liikutusta. Harjasin sen puhtaaksi ja selvitin harjan ja hännän. Tämän jälkeen laitoin sille meidän koulusuitset päähän.

Otettiin ensin muutamia rakennekuvia, sekä pääkuvia, ja tämän jälkeen Fiia pääsi lempi puuhansa, eli juoksemisen pariin. Alkuun piti taas kaahottaa päättömästi ympäri kenttää. Hieman kerännyt energiaa taas tuossa saikkuviikolla. Lopussa se suostui ravaamaan jo todella rauhallisesti ja lennokkaasti, ja siitä saatiinkin muutamia kuvia. Pidemmittä puheitta, tässä ne kuvat nyt sitten olisi:













Kaikkien kuvien  © Iida Kapiainen - onneton.kuvat.fi.

Mikä näistä oli teidän suosikki? :) Itse tykkäsin eniten tuosta kielikuvasta.

20.1.2016

Voihan imppari!

Pakko tulla tänne hehkuttamaan kun vihdoinkin löytyi syy jalan turvotteluun. Polvesta löytyi ihan pienen pieni, ehkä naulan pään kokoinen haava joka on ilmeisesti aiheuttanut impparin. Pestiin polvi betadinella ja kylmättiin se huolellisesti. Tämän jälkeen jalkaan laitettiin yöksi animalintex haude.

Heräsin tänään aamulla jo viideltä, jotta ehtisin ennen töitä tallille purkamaan kääreen ja kylmäämään jalan. Pakkasta oli 29 astetta kun ajelin tallille jo hieman ennen kuutta. Välillä sitä tulee mietittyä että onko tässä koko hommassa mitään järkeä, mutta kun sen eläimen on hankkinut niin se pitää myös hoitaa kunnolla.

Kääreen avattuani huomasin että jalka ei ollut yhtään turvoksissa, eli impparihan se siinä siis selkeästi on.  Jalka oli kuitenkin lämmin,joten kylmäsin sitä ensin n. 15 minuuttia. Tämän jälkeen laitoin  siihen vielä uuden animalintex hauteen.

Laitoin Fiian takaisin karsinaan odottamaan aamuruokiaan, ja lähdin ajelemaan töihin. Illalla kun pääsen töistä klo 19, ajan taas suoraan tallille hoitamaan jalkaa. Ei siis ole minkäänlaisia ongelmia vapaa-ajan suhteen :D Tärkeintä nyt kuitenkin on se että vika löytyi, ja sitä päästään hoitamaan oikealla tavalla. Mitäpä sitä ei hevosensa eteen tekisi.







19.1.2016

Hackamoren testailua ja uudet putsit.

Kävin eilen kaverini kanssa Hööksissä ostoksilla.  Tarkoituksena oli ostaa Biotiinia ja mahdollisimman kestävät putsit. Katselin ensin sellaisia kumisia, mutta niissä ei ollut enää oikeaa kokoa jäljellä.

Myyjä sitten suositteli sellaisia kevlarista valmistettuja maastoputseja joiden pitäisi olla todella kestäviä. Hintakaan ei ollu mikää  korkea, sillä nämä maksoivat vain 22 e. Päätin siis ostaa sellaiset punaiset kokeiluun. Kaikenlisäksi näissä on myös vuohisen kohdalla sellainen "pallo" joka estää suojaa pyörimästä.


Fiian polvi on edelleen vähän lämmin ja turvonnut. Ei siis olla edelleenkään menty muuta kuin käyntiä  ja kylmäilty jalkaa :/ Sain kuitenkin eilen talli kaverilta lainaksi hackamoren ja ajattelin kokeilla sitä samantien. Pakkasta oli lähemmäs 20 astetta joten menin ilman satulaa, enkä edes ottanut talliloimea pois.

Kävimme alkuun kävelemässä vähän teitä pitkin ja sen jälkeen menin kentälle taivuttelemaan tammaa. Tehtiin myös paljon pysähdyksiä ja testailin miten Fiia toimii ilman kuolaimia. Tämä oli kyllä positiivinen kokeilu sillä Fiia myötäsi paljon rennommin eteen-alas hackamorella. Tilasin sille oman kukkahackamoren jota pääsemme toivon mukaan viikonloppuna kokeilemaan :)

Toivottavasti tuo jalka nyt vain parantuisi sillä Fiiaa alkaa selvästi kyllästyttämään pelkkä kävely, eikä se meinaa enää pysyä nahoissaan. Samalla myös mietityttää että mistä tuo turvotus johtuu kun tamma kuitenkin liikkuu ihan puhtaasti eikä arista jalkaa.

Onko teillä kokemusta tällaisista mystisistä turvotteluista?




16.1.2016

Aurinkoisen pakkaspäivän maastolenkki.



Minulla oli tänään iltatalli joten menin jo hyvissä ajoin yhden jälkeen tallille jotta ehtisin maastoilemaan kaverin kanssa. Fiian polvi oli edelleenkin vähän turvoksissa ja lämmin, mutta huomattavasti parempi kuin eilen. Laitoin jalkaan lumikääreen ennen ja jälkeen ratsastuksen.

Täällä oli pakkasta noin 20 asetta, joten ajattelin maastoilla ilman satulaa jotta pysyn lämpimänä.  Viritin tuohon Fiian talliloimen päälle ratsastusvyön. Ratsastan tosi harvoin loimi päällä, mutta nyt oli niin kylmä, ja tarkoituksena oli mennä vain käyntiä niin päätin jättää loimen Fiialle päälle.

Menimme reilu tunnin maastolenkin, pääasiassa metsäteitä pitkin. Ihanaa kun on tullu kunnolla lunta, sillä nuo metsätiet joilla ei mene autoja ovat aivan parhaita laukkatreeniin.

Ratsastuksen jälkeen kylmäsin taas jalkaa,  ja laitoin yöksi linimenttiä sekä pintelin. Olen itse huomenna aamutallissa , joten näen sitten heti aamusta miltä koipi näyttää. Fiiaa olisi tarkoitus liikuttaa nyt suht kevyesti siihen asti että jalka on taas normaali. Vuokraaja menee huomenna, ja näillä näkymin maanantaina ajamme taas maneesille köpöttelemään. Tarkoituksena olisi ottaa joku kevyt koulutunti, mikäli jalka on normaali, eikä pakkasta ole liikaa.

Nyt täytyykin lähteä ruokkimaan hevosia, mutta palailen blogin puolelle taas maanantaina!

15.1.2016

Hurjan pelottava maneesireissu.

Kävimme tänään taas maneesilla treenaamassa. Alkuun oli tarkoitus hypätä ihan kunnolla, mutta vuokraajan mukaan Fiia oli ollut eilen ratsastaessa aivan kamala. Laukkaa ei ollut saanut kuulemma pyörimään millään ja se oli vastustellut kovasti. Olin aivan ihmeissäni tästä, sillä Fiia yleensä kuitenkin yrittää parhaansa, vaikkakin välillä kyttäilee tai hilluu turhia. Syy tähän taisi selvitä tallille mennessä. Tammalla oli vasen etupolvi selkeästi turvoksissa ja lämmin. Olin jo pakannut tavarat, ja varannut maneesin joten päätin joka tapauksessa ajaa sinne. Jos Fiia olisi ep niin sitten mentäisiin vain kävelyä.

Kävimme tällä kertaa tuossa lähemmällä maneesilla, koska siellä on loppu viikosta aina esteet valmiina. Laitoin tamman ripeästi kuntoon, ja menimme maneesiin kävelemään. Siellä oli yksi toinenkin ratsukko meidän lisäksi, joten kysyin saanko juoksuttaa hevosta pikaisesti. Sain onneksi luvan siihen ja laitoin Fiian ravaamaan liinassa. Se ravasi onneksi ihan puhtaasti, eikä arkonut jalkaansa yhtään.



Päätin siis mennä selkään ja tehdä kevyen koulutreenin. Taivuttelin Fiiaa aluksi paljon, ja se olikin tosi pörheänä ja jännittynyt. Jokaista reunalla olevaa estettä piti kytätä, vaikka ne oli niitä aivan samoja mitä ollaan aiemmin hypättykin. Kävelin aika usein välikäyntejä, jolloin taas taivuttelin kaulaa osteopaatin ohjeiden mukaan. Loppuun otin hieman laukkaa ympyrällä. Laukka pyöri taas hyvin kumpaankin suuntaan, ja Fiia meni todella rauhallisesti. Onnistuttiin hajottamaan jo kolmannet putsit tänä talvena, ihan vain sen takia että maneesissa on niin hurjan jännää! Mistähän löytyisi kestävämpiä kuin nuo perus neopreeniputsit?


Huomasin että minulta on jäänyt kokonaan julkaisematta viime maanantain treeneistä otetut kuvat, joten laitan ne tähän postaukseen samalla. :) Menimme siis maanantaina, pakkasten vihdoinkin lauhduttua normaalin koulutreenin kotikentällä. Fiia on ollut viime aikoina tosi energinen ratsastaa, ja ihan hirvittää ajatella, että mitähän ensi kaudesta tulee jos sama meno jatkuu! Mutta pidemmittä puheitta, tässä olisi kuvat.











9.1.2016

Koulutreeniä kotikentällä.



Meillä piti olla tänään estevalmennus, mutta se peruuntui kovan pakkasen vuoksi. Toisaalta ihan hyvä, sillä olen liikuttanut Fiiaa viime viikon vain käynnissä, kovien pakkasten vuoksi. Täällä on ollut  -27-29 astetta pakkasta päivisin, joten olen hakenut tamman sisään jo päiväheinien aikaan.

Tänään oli kuitenkin huomattavasti lämpimämpää, ja pakkasta olikin vain -14 astetta. Pääsimme siis pitkästä aikaa ratsastamaan kunnolla! Otin testiin myös uudet lampaankarvalla vuoratut putsit, sillä tuntuu että nuo tavalliset hankaavat vuohisesta ihon rikki. Fiia sai myös korvahupun päähänsä, jotta tottuisi siihen kunnolla ennen kisakauden alkua.

Tallissa oli viime yönä pamahtanut vesiputki rikki, joten tuntui että hevoset olivat vähän varuillaan karsinoissaan. Laitoin Fiian suht pikaisesti kuntoon, eikä se edes ollut likainen kun on kokoajan loimi päällä.



Alkukäyntien jälkeen aloin ravailemaan ja tekemään ympyröitä. Fiia oli taas tapansa mukaan todella reipas, ja säikkyi joka ikistä ääntä. Huomaa kyllä että ei nämä kevyemmät päivät sovi sille kyllä yhtään. Otin suht pian myös laukkaa mukaan, koska ravailu tuntui pelkältä kaahaamiselta. Laukan jälkeen Fiia yleensä malttaa vähän paremmin keskittyä muuhunkin.

Laukka on alkanut tuntumaan taas huonommalta vasempaan kierrokseen. Se voi tosin johtua näistä vapaista, ja pienestä jäykkyydestäkin. Oikeaan kierrokseen meneekin sitten paremmin. Pääsimme työskentelemään ravissakin paremmin kun hevonen selkeästi rauhoittui, eikä yrittänyt kokoajan lähte alta pois.

Menimme taas paljon ympyröitä, ja kiemurauria, loppua kohden annoin Fiialle enemmän ohjaa ja se saikin mennä suht pitkässä muodossa. Ihanaa kun ei jäädy samantien kun lähtee ovesta ulos, vaan pystyi ratsastamaan pitkästä aikaa ihan kunnolla.

Nyt kun saisi vielä muutamia valmennuksia järjestettyä lähi aikoina, niin  pääsisi taas treenin makuun. :) Kuvista huomaa kuinka rupean taas könöttämään etukenossa. Lunta saisi toki tulla hieman enemmän, mutta kenttä on tällä hetkellä todella hyvä. Tarkoitus olisi ensi viikolla taas jatkaa normaalisti harjoituksia, maastoilla, ja ehkä jopa käydä maneesilla hyppäämässä. Riippuu miten saadaan aikataulut suunniteltua. Minulla on onneksi ensi viikolla vain kaksi päivää töitä, niin ehtiipähän taas harrastamaan kunnolla.

Sain vihdoinkin muutamia kunnollisia ratsastuskuviakin! Niitä ei tosin kovin montaa ole kun kuvaaja meinasi paleltua. Kuski näyttää useammassa kuvassa ihan sotanorsulta, älkää välittäkö siitä. Onneksi hevonen sentään edustaa. :D Leikkasin Fiian harjaa vähän tossa yhtenä päivänä, ja näytti että siitä olisi tullut liian lyhyt. Näin kuvista katsottuna näyttää kyllä onneksi yllättävän siistiltä,










4.1.2016

Irroittelua!




Talvi näyttää vihdoinkin tulleen tänne eteläänkin. Pakkanen on kiristynyt aikalailla, ja luntakin tuli sen verran että kenttä alkaa olemaan ihan hyvässä kunnossa. Kävin tänään shoppailemassa wahlstenilla sillä meidän palkintolahjakortilla Fiialle uuden loimen. Kyseessä on horse comfortin paksu punainen luxus villaloimi. Ihastuin loimeen heti nähtyäni sen, ja ajattelin että tuollainen olisi hyvä kisaloimi. Tässä on siis irrotettavat mahavyöt joten sitä voi käyttää myös ratsastaessa. Loimi oli suht arvokas, 69e tarjouksessa (ovh 99e), joten lahjakortin jälkeen jäi vielä hieman  maksettavaakin.

Ajelin kaupoilta suoraan tallille, jotta pääsisin sovittamaan loimea mahdollisimman pian, ja vaihtamaan sen tarvittaessa. Eilen kävin maastoilemassa tamman kanssa joten tänää  ajattelin päästää sen irroittelemaan kentälle, jotta vuokraajan olisi sitten kivempi ratsastaa sillä huomenna.

Loimi istui täydellisesti, ja Fiia saikin pitää sitä päällään juoksutuksen ajan. Hevonen veti taas alkuun tapansa mukaan muutaman kierroksen ihan täysiä, ja taisi sieltä yksi pukkikin tulla. Sen jälkeen se onneksi rauhoittui ravaamaan nätisti ympyrälle minun ympäri. Fiia on kyllä todella helppo irtojuoksutettava, riittää kun itse vain seisoo kentän keskellä.

Tässä muutamia kuvia juoksutuksesta, ja uudesta loimesta :) Mitäs pidätte?








1.1.2016

Vuoden ensimmäiset treenit!

Pääsimme tänään vihdoinkin maneesille treenaamaan ja hyppäämään. Tätä on odotettu! Kenttä on edelleenkin niin koppura ettei siellä voi mennä muutakuin käyntiä :(

Ajoimme Vironmäen ponitallin maneesille, ja suunnitelmissa oli ottaa vähän hyppytreeniä. Rakensin toiselle pitkälle sivulle lankkuesteen, ja peilin puoleiselle sivulle kolmen esteen sarjan, yhden laukan välillä. Näitä välejä sai tosin säätää muutamaan kertaan ennen kuin saatiin sopimaan askel niihin. Mikä siinä on että koskaan ei kerralla saa oikeaa etäisyyttä mitattua?

Tehtiin suht lyhyt alkuverkka, ja keskityin vain taivuttelemaan tammaa, pääasiassa osteopaatin ohjeiden mukaisesti. Laukkaa en ottanut alkuun ollenkaan. Verryttelyn jälkeen jatkoimme tuolle kolmen esteen sarjalle, ja menimme sitä muutaman kerran ravissa niin että puomit olivat aina toisesta päästä maassa, ja toisesta päästä kannattimella. Fiia joutui vähän nostelemaan koipiaan, ja alkuun kolauttelikin muutaman kerran. Sarjan viimeisellä kavaletilla nostin laukan, ja jatkettiin laukassa pitkän sivun päätyyn, sitten taas ravia ja sama uudestaan.

Tämän jälkeen nostettiin puomit kannattimilleen ja aloin tulemaan niitä laukassa. Alkuun estekorkeus oli n. 60cm, jota sitten pikku hiljaa nostettiin. Huomaa ettei olla hypätty taas hirveästi sillä Fiia rynnisti muutaman kerran ihan päättömästi tuolle sarjalle. Muutaman hyvän hypyn jälkeen nostettiin kahden viimeisen esteen korkeutta niin että keskimmäinen oli n. 70cm ja viimeinen n. 90cm. Tuntui että korkeammilla esteillä sujui taas paremmin. Sarjan jälkeen jatkettiin laukassa tuolle lankulle.

En hypännyt sarjaa ollenkaan toiseen suuntaan, mutta lankulle otin muutaman hypyn myös oikeaan kierrokseen. Loppua kohden taas parani, joten lopetettiin hyppääminen ja tehtiin pitkä loppuverkka. Ensi viikon lauantaina olisi Pirkko Herdin valmennus tuolla Vironmäellä, ja mikäli saan sen vaan aikatauluihini sopimaan, niin olisi tarkoitus mennä sinne.

En saanut videoita koneelle, joten ne ovat valitettavasti muokkaamattomia, ja äänien kanssa. Kuvat taas ovat kännykkälaatua, mutta saatiinpahan edes jotain materiaalia. Ensimmäisestä kuvasta näkee hyvin kuinka tamma käy kierroksilla, se rupeaa hyppimään jo ennen estettä pidätettä vasten. Samoin videolta näkyy kuinka korvahuppu ahdistaa pientä hevosta, ja pitää välillä ravistaa päätä laukassa. Tällä kertaa ajattelin totuttaa hevosen siihen ennen kun laitan sen seuraavan kerran kisoihin :D








Blogger ei taas suostu lataamaan videoita, joten ne löytyy tästä ja tästä.