Sarita






Olen vuonna 1988 syntynyt nainen Orimattilasta. Ratsastusta olen harrastanut 8-vuotiaasta lähtien, ja olen käynyt tunneilla, vuokraillut erilaisia hevosia, ja omistanutkin muutaman. Olen myös työskennellyt hevosalalla, sekä Suomessa, että Ruotsissa, pääasiassa ravihevosten parissa. Ratsastus on kuitenkin säilynyt aina harrastuksena mukana :)

Olen kilpaillut jonkin verran aiemmin omistamillani hevosilla, sekä vuokrahevosillani. Pääasiassa esteillä, 90cm luokkiin asti, sen lisäksi olen ajanut muutaman startin kilpaa raveissa.



Yksi merkittävimmistä hevosista, jolla olen ratsastanut on Cajus Aminoffin kanssa kenttää kisannut ruuna Anchor. "Ankkuri" opetti minulle todella paljon, ja pääsin valmentautumaan sillä esteratsatuksessa. Hevonen hyppäsi "kovaa ja korkealta", ja sen kanssa tuli huomattua etten ehkä olekaan niin osaava ratsastaja kun olin olettanut olevani. On paljon helpompaa hypätä esimerkiksi ratsastuskoulun tuntihevosilla, kuin mennä ns, oikean kilpahevosen selkään. Tämä hevonen kyllä hyppäsi mitä vain, ja mistä vain :) Alla kuva estevalmenuksesta.


Ensimmäinen oma hevoseni oli Eestinraskasvetohevonen, ruuna Emmos. Emmos ei ollut minulla kuin muutaman kuukauden, sillä loukkasin itseni ratsastusonnettomuudessa, ja jäin useamman kuukauden sairaslomalle. Yksi tallikavereistamme osti ruunan itselleen.



Noin vuosi tämän jälkeen ostin lv ruuna Night Express:in eli Niken. Nikke oli ollut ikänsä ratsuna, ja kilpaillut jonkin verran seuratasolla esteillä. Ostinkin sen itselleni harrastemielellä kilpailuun, ja hevonen osoittautui oikeaksi valinnaksi siihen lajiin, sillä se oli niin nöyrä ja kiltti. Nikkekin hyppäsi mitä vain, ja mistä vain, ja suurin yhdessä hyppäämämme este olikin 120cm, pienessä maneesissa. Kilpailimme muutamat seurakisat esteillä, kunnes sitten opiskelujeni päätyttyä tuli aika etsiä töitä. Lahdessa oli hieman huonot työmarkkinat, joten muutin työn perässä Vantaalle, ja jouduin myymään Niken. 




Olin muutaman vuoden ilman hevosta, kunnes löysin mukavanoloisen lämminveritamman, jota oli juuri alettu ratsastamaan. Lunastin 5 vuotiaasta tammasta puolet itselleni, ja harjoittelimme sen kanssa ratsastuksen alkeita. Valitettavasti Line jouduttiin lopettamaan jonkin ajan kuluttua, sillä se sai erittäin pahan kaasuähkyn. :(




Tämän jälkeen vuokrailin ja ratsastin erilaisia hevosia useamman vuoden, sekä kävin ratsastuskoulutunneilla, kunnes sitten tammikuussa 2015 ostin avomieheni kanssa Orimattilasta omakotitalon. Muutaman kuukauden asumisen jälkeen oman hevosen hankinta tuli puheeksi, sillä halusin päästä harrastamaan ns. kunnolla. Selailin myynti ilmoituksia, lähinnä projekti lämminverisistä, ja yhtä kävin kokeilemassakin. Hevonen oli oikein mukava, mutta siitä puuttui se jokin.

Kaverini suositteli minulle työpaikallaan myynnissä olevaa ratsutammaa joka meni kyllä hieman yli budjetin. Päätin kuitenkin käydä kokeilemassa tätä kyseistä hevosta. Olin sopinut samalle päivälle myös toisen kokeilun naapuritallille, jossa oli myynnissä projekti suokkitamma. Kävin tätä suomenhevosta kokeilemassa ensin, ja se oli oikein miellyttävä ratsastaa, jokseenkin ehkä hieman raskas edestä.

Seuraavaksi olikin vuorossa Fiian koeratsastus, ja ihastuin tammaan samantien. Se oli tarpeeksi vauhdikas, mutta samalla myös herkkä, sekä hyppäsi hyvin ja kulki kiltisti maastossa. Koeratsastuksen jälkeen olin valmis tekemään tammasta kaupat heti, ja tästä yhteinen taipaleemme sitten alkoi :)




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti